Python-ohjelmointi

python

Python on syntaksiltaan intuitiivinen ja erityisesti aloittelijoille sopiva ns. tulkattava ohjelmointikieli, joka tarjoaa kuitenkin vaativaan tieteelliseen laskentaan sopivia työkaluja ja onkin laajasti käytetty tieteellisissä yhteisöissä. Sen etuihin kuuluvat mm. helppo laajennettavuus muiden tekemillä kirjastoilla ja kevyempi käyttökokemus verrattuna vaikkapa Javaan tai C-kieleen.

Python kuuluu planeettamme käytetyimpien kielien kärkijoukkoon ja sillä on sovelluksia niin teollisuus- kuin tutkimusaloilla, verkkosivukehityksessä ja monessa muussa paikassa.

Hyvä lähtökohta on, että lähes aina kohdatessasi ongelman joku on jo ratkaissut sen, kunhan osaat googlata ohjeisiin (ja katsot niiden olevan nykyversioille 3.X, sillä vanhemmat 2.X versioiden komennot eivät välttämättä toimi).

Käytännön harjoituksia Pythonin käytöstä löydät esimerkkisivulta.